torstai 15. joulukuuta 2011

Vähän jo joulua.

Sain huolenpitoa, konvehtia, aikauslehtiä, silityksiä ja suukkoja. Kyllä kannatti sairastua kunnon flunssaan! Mutta oikeasti haluaisin olla taas terve, ja jaksaa tehdä jotakin (kuten maalata tuon yhden lipaston, tai silittää vaatteita, tai ommella). Hyvä pysähtyäkin.

Iloisen Ainon ja monen muunkin kuvan otti Toivo ja/tai Aku.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Eipäs nukukkaan!

Hyvää adventin aikaa!

Jouluun valmistautuminen on mulle yksi lemppariajoista vuodessa. Jes!

ps. Hyvin leikatut pensasaidat ovat naapurin. ;)

maanantai 14. marraskuuta 2011

Leikkien

Arkena aamupäivisin kotona on kolme leikkiväistä. Kun isommat pojat ovat koulussa ja eskarissa, niin 4-vuotias Toivo johtaa kolmikon leikkejä. Roolivaatelaatikko avataan usein, ja tyypit seikkailevat milloin missäkin mielikuvitusmaailmassa. Tänään he olivat merirosvoseikkailua, jossa sujuvasti välillä matkustettiin mummolaan viemään lemmikit hoitoon(!). Ja sitten matkaa jatkettiin autolla (sohva) toiseen mummolaan.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Metsässä

Tänä syksynä olemme olleet metsässä ja järvien rannoilla enemmän kuin ennen. Mukavaa. Ehkä se on tämä maalle muuttaminen edesauttanut asiaa: lähistöllä ei ole koko perheelle paljon muuta vapaa-ajantoimintaa saatavilla näiden luomu-vaihtoehtojen lisäksi. Ja välillähän sitä haluaa kotiympyröistä lähteä jonnekin muualle.

Lokakuussa tarkenee vielä hyvin ruokailla ulkona lastenkin kanssa. Olis kiva tehdä se vielä ainakin kerran ennen kylmiä!

maanantai 26. syyskuuta 2011

"Äiiitiii! Tuu kattomaan....

... kun Liina on leikannu ihan oikeita hiuksia, ja nyt täällä on aikamoinen sotku!" (Toivo)

Nyt sitten tapahtui tämäkin. Täällä eletään kliseitä todeksi! Taidan varata neideille oikean parturiajan. Jos jotakin olisi vielä tehtävissä. Vaan kun ei taida olla.

(kuvassa Aino. Liinaltakin oli lähtenyt, mutta vähän vähemmän.)

maanantai 29. elokuuta 2011

School is cool.

1. Yhdessä taittuu koulumatkakin kivemmin.
2. Ensimmäisenä päivänä äiti saattoi kouluun.
3. Ekoja läksyjä.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

7-vuotias

Olli on nyt 7-vuotias. Esikoisemme.

Villikko, herkkä, keskittymiskykyinen. Mietteliäs lukutoukka. Sisarusparven ensimmäinen.

Olli lukee taskareita (Aku Ankan taskukirjoja) ahmimalla, pari sataa sivua putkeen lukemalla menee helposti. Olli istuu mielellään Ainon ja Liinan parturissa asiakkaana. Olli harrastaa suunnistusta.

Ollilla alkaa peruskoulu keskiviikkona. Ja päättyy näillä näkymin toukokuussa 2020!

Kesämuistoja


Kesällä tapahtui paljon. Oltiin, mentiin, tultiin, sairastettiin, remontoitiin, väsyttiin, uitiin, naurettiin, laulettiin, kyllästyttiin ja virkistyttiin. Oltiin yhdessä koko sakilla, kotona ja muualla. Ilman aikatauluja. Se oli Loma se!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Helsingissä

Me käytiin Helsingissä viikonloppuna. Heti kun tultiin kaupungin alueelle, ruvettiin nauttimaan urbaanista ilmapiiristä ("Mä näin kerrostalon!" "Mä näin ratikan!" "Mä näin bussin!"). Ja sitä riemua riitti.

Oltiin Linnanmäellä kahtena päivänä, ja lystiä oli! Kimmokkeena lähtöön toimi arpajaisista voitetut neljä ranneketta. Mietittiin etukäteen, että tarviiko meidän pikkutirrit (2 nuorinta) omia rannekkeita. Tarvivat totisesti!

maanantai 30. toukokuuta 2011

-

"Äiti, mä haluan tehdä voikukkaseppeleen!" (Aku)

Sitten tehtiin seppele, ja toinen, ja kolmas ja neljäs. Ja vielä yksi voikukkaranneke.

Minä mietin, että kuka se oli, joka opetti minua tekemään voikukkaseppeleen. Sillä muistan, että joku opetti, enkä meinannut oppia. Ehkä se tapahtui Kauhajoella. Olikohan se Hanna? Vai Ritva-mummo? Mutta mukava tunne muistosta. Jostakin 20 vuoden takaa.

Nyt ollaan taas terveitä! Ja jaksetaan. Huh.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Vastamäki

Täällä ollaan!

On ollut paljon kaikkea. Väsymystä. Sairastamista. Tekemistä. Stressiä. Siksi hiljaista.

Toki on ollut muutakin. Iloa ja elämää! Kuten kuvistakin näkyy. Mutta jotenkin mulla on koko ajan koko kapasiteetti käytössä. Ei oo ollu paukkuja mihinkään ylimääräiseen, edes blogipäivitykseen.

Mutta kyllä tämä tästä. Lääkekuureja, lääkärikäyntejä, pysähtymisiä, kohtaamisia, keskusteluja, unta, mukavia tekemisiä ja lepoa: ja kohta olemme taas ihan kunnossa ja vauhdissa.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

Virvon varvon

Tuoreeks terveeks!

Iso noita oli äkäinen (Ei tuota hametta! En laita. Piirrä hämähäkki poskeen. Tuli vääränlainen. Pestään pois.). Keskimmäinen noita myötäili isoa noitaa, ja koitti peitellä omaa innostustaan ja hyvää tuultaan. Pikku noita valitti, että karvalakki kutittaa, mutta kesti kuin mies.

Kun noidat pääsivät kotoa liikkeelle, kaikki oli hyvin ja sujui hyvin. Kaksi pientä noidanalkua jätettiin vielä kotiin kasvamaan, mutta itkuhan siitä tuli. Onneksi naapurissa livautettiin noitien kerjäyskippoihin kaksi ylimääräistä suklaamunaa, ne lohduttivat pieniä.

Hyvää pääsiäistä kaikille!

pst. Blogi täytti yksi vuotta! Vuosi sitten palmusunnuntaina se nimittäin syntyi.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Me ollaan lehdessä!


Uusimmassa Lapsen maailma -lehdessä meidän perhe komeilee nimijutun osana. Laitoin tähän lehden kannenkin, että jotta jos joku haluaa kaupasta lehden ostaa, niin löytyy ehkä helpommin. Minä ostin omani Prismasta.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Tärskyjä


Lapset piirtää, ja siitä minä olen iloinen. Aiheet ovat aika sotaisia nykyään, mutta kyllä se on se taiteilijan vapaus melko rajaton.

Akun piirustuksessa joku saa aika tällin. Niin sain minäkin eilen. Siitä on nyt muistona kolme tikkiä takaraivossa, ja hikoilukielto joksikin aikaa. Aiheuttaa ongelmia työssäni!

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Hyvää naistenpäivää!

Hyvää naistenpäivää ja laskiaistiistaita!

Me ollaan
-muutettu yläkertaan
-sisustettu kolmea huonetta vimmalla ja omilla vanhoilla huonekaluilla
-saatu nauttia muorin seurasta viime viikolla
-lomailtu kaksin ja koko perheellä
-laskettu kotipihassa pulkallarattikelkallaliukurillamuovihevosellapotkukelkalla
-(ehkä) selvitty mahataudista

Parin viikon aikana.

Ulkona on liukasta ja kirkasta.

ps. Tytöt on oikeasti edelleen ihan samankokoisia, Aino vaan on etualalla. :) Kuva on noin kuukauden vanha. Tukkamuoti on vähän muuttunut.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Lauantai


on remonttipäivä
kerhopäivä
kauppapäivä.

Hyvä päivä!

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Tiistaita!


Pakkasta.
1 korvatulehdus.
Jumppaharrastuksen henkiinherättämistä (toiveena selkäsäryn selättäminen).
Aurinkoa ikkunalasin takana.

Aino tervehtii teitä hymyllään, Aku piirustuksellaan, minä ikkunan läpi kuvatulla maisemalla, joka on niin tämän päiväni kuva.