maanantai 27. helmikuuta 2012

Loma


Lapsilla on hiihtoloman ensimmäinen päivä.

Perjantaina vasta myös me Aapon kanssa ollaan töistämme lomalla. Sitten suuntaamme ehkä etelään, ja unohdamme jopa remontin muutamaksi päiväksi.

Niin, olen aloittanut osa-aikatyön. Tykkään! Mutta muutoksia on ilmassa ja elämässä, ja niissä on myös oma vaivansa.

Hiihtoloman jälkeen alkaa kolmella nuorimmaisella osapäivähoito. Mutta nyt vielä leikitään ja legoillaan ja maalaillaan ja ulkoillaan kotona.

Minulla on täällä tänään täysi työ pitää lapset suht tyytyväisinä, jotta eivät tappelisi keskenään. Arestipenkkiä on kuluttanut varsinkin eräs nimeltä mainitsematon herra, joka juurikin nyt istuu tuossa vieressä "jäähyllä".

Hommiin siis.

perjantai 3. helmikuuta 2012

2.2.2012 (eilen)

"Äiti ookko sää kaksonen?"

Eilen oli kaksosten päivä. Leivoin pullaa lasten kanssa sen kunniaksi. Onnittelin tyttöjä kaksosten päivän johdosta. Liina näytti hämmästyneeltä. Kysyin, tietääkö hän, kuka on kaksonen. "En!" Piti kertoa kolmivuotiaalle, että "sinä ja Aino olette kaksoset, kultaseni."

Joskus kun he olivat vauvoja, päätin olla nimittämättä heitä kaksosiksi ("Hei! Kaksoset tänne. Nyt kaksoset nukkumaan. Tässä olis kaksosille pullat...") Ajattelin, että saavat olla yksilöitä. Kokonainen Aino ja kokonainen Liina. On tullut sitten pimitettyä koko termi. Ja tytöt sitä ja tytöt tätä on kyllä ollut ahkerasti käytössä. Ojasta allikkoon.

Mutta on minulla kumminkin kaksi kokonaista tyttöä, ja luulen, että he itsekin käsittävät asian näin.

"En oo kaksonen. Mutta sinäpä oot!"

Ps. Kamera on ollut käyttökelvoton. Nyt taas kunnossa, saas nährä milloin saan otettua jonkin kuvankin.