Aika haipakkaa!

Kukkuu!
Täällä ollaan.

Joulujuhlia
Ompeluksia
Leipomista
Pikkujouluja
Postituksia
Pakkasta
Kynttilän valoa
Projekteja!
Remonttia

Kaikkea tätä on nyt, ja paljon!

Tykkään joulusta ja tykkään touhuta. Siksipä tämä joulukuu on ollut yhtä touhua ja tohinaa enimmäkseen. (ihan mukava että se kohta loppuu...)

Kuvissa Liina keikkuu eräskin tekele päällään. Aapon puhkikulutetusta kauluspaidasta valitsin ehjimmät kohdat, ja tein neidille joulujuhlamekon. (Se oli tämänvuotisista joulutouhuista ehkä kaikkein epärationaalisin, mutta... tykkäsin tehdä!)

Hyvää adventin aikaa!

Ikävän nyt kerron teille

Liina sairastaa. Kuumetta on reilusti, toista päivää.

Minäkö ruma ja ankea?

...Ihmettelee Manta Marraskuu.
Katsokaa nyt näitä kuvia! Eikö ole synkkyys ja ankeus kaukana tästä marraskuun tarjoamasta ylellisyydestä?

Näitä näin tänään aamupäivällä lenkillä lähimaastossa.

Hei hei!

Kuvassa Liina. Piirustus Akun.

Täällä ollaan, vaikka ei ole pihahdustakaan aikoihin kuulunut.
Nyt kuuluu, pihaus.

Arki on nopeaa. En sano kiireistä, koska ei tämä mitään oikeata kiirettä ole. Onpahan vain niin paljon tekemistä, että päivästä tulee yö, päivistä viikko, viikosta kuukausi, ja blogi ei päivity.

Palaan elokuiseen Haluaisin-listaani. Nykyisellään kuulun kahteen lukupiiriin, se on ilo. Olen maalannut väriläiskiä paperille, olen ommellut (Liinan mekko kuvassa), olen neulonut. En ole muuttanut Helsingin keskustaan, mutta olen käynyt siellä yksin yhden illan. Istuin kahvilassa ja kirjoitin muistikirjaani: Bulevardin kahvisalongissa liian suuren kakkupalan syöneenä kuuntelen vieraiden ihmisten juttuja, ja mietin, että kotona näkisi vielä juuri haravoida. Hämärtää.

On niin syksy. Marraskuu. Kuukauden väri on ihana ja tylsä harmaa. Entä sinun?

Täällä tänään 6.10.2010

Aku on tänään viisi vuotta!
Eilen oli kaverisynttärit: Taru, Akseli, Samuel ja Lauri tulivat juhlistamaan oman perheen lisäksi meidän sankaria. Tänään on sitten ollut aikaa koota uusia legoja ja touhuta muiden lahjojen kanssa. Aku on ottanut ilon irti. Hän vaatimattomana totesi jossakin vaiheessa, että "Miks ei ees lippu oo salossa?" Suomenlippu nähkääs.

Olen tänään ajatellut käytännöllisiä ajatuksia, ja ollut käytännön ihminen. Tolkun ämmä. (Lankannut ja vahannut kenkiä. Tiskannut. Hoitanut lapset yksin (Aapo on vieläkin pois kotoa!). Nostanut porkkanat maasta. Miettinyt puutarhajuttuja. Suunnitellut vaatteen ompelemista.) Kyllä luulisi elämän olevan tasapainossa, kun ajatukset askaroivat käytännöllisissä asioissa. Mutta päivä kerrallaan! Huomenna saatan olla taas oma itseni: haihatteleva ja ailahteleva sekoitus käytännöllisyyttä ja kaikkea sen vastakohtaa.

Mitä te puutarhaihmiset sanotte, mitä kasvimaalle kannattaisi tehdä ennen talvea? Kitkeä kaikki, kääntää ja möyhentää? Minulla on ensimmäinen kasvimaani ikinä -ja olen täysi keltanokka, aloittelija, noviisi. Ja tykkään enemmän kysyä teiltä, kuin katsoa kirjasta! :)

72 m2

Syksy on jo pitkällä.
Sen tietää siitäkin, että pyykkiä ei kannata enää ollenkaan laittaa ulos. Se vaan kastuu.
Meillä on pyykit ja lelut ja ruokailut ja seitsemän ihmistä ja kirjat ja kaikki muutkin kamat iloisesti sekaisin käytettävissä olevissa 72 neliössä. Mukaan on onneksi välillä mahtunut lasten ja aikuistenkin kavereita.

Nyt kiinnostaisi kuulla teiltä vanhemmilta lukijoilta erityisesti, että miten ennen kuivattiin pyykit siihen aikaan vuodesta, kun ulkokuivaus oli mahdoton. Luullakseni asuinneliöitäkin oli silloin niukasti useimmilla.


Joinakin iltoina minä ja/tai armaani riennämme portaat ylös, ja alamme remontoida. Tavoitteena on saada lisää asuintilaa. Mutta kun ajatuksena on edelleenkin, että remontointi on hyvä ja mukava harrastus, niin arvaahan sen sitten, että etenemistahti ei ole kovin vauhdikas... Kuvista saatte käsityksen vintin huoneen (tuleva meidän makuuhuone) remppatilanteesta.

Mitä kuuluu kaksosille?

Sain sähköpostia ystävältä, johon tutustuin sairaalassa, ollessani tyttöjä "hakemassa". Hänkin odotti silloin kahta. Emme ole sairaalan ulkopuolella tavanneet. Hän kertoi nyt omien kaksostensa kuulumisia ja pyysi saada kuulla meidän tyttöjen kuulumisia.

Sain syyn tarttua kameraan, ja yritin vangita tyttöjen tämänhetkisen tilanteen. Siinäpä olikin hommaa kahdeksi aamupäiväksi! Kaksi todella liikkuvaista puolitoistavuotiasta ja hidas sekä kankea kuvaaja. Huomasin, että tytöistä oli hankala saada perinteistä hymykuvaa. Enimmäkseen ilmeet olivat tuiman keskittyneet, kun koko ajan oli menossa jokin juttu tai leikki. Mutta niin sen pitää ollakin: leikki on kaikki.

¤ Tytöt liikkuvat ketterästi, kävelevät tosi hyvin ja juoksevatkin vähän. Kiipeilevät!
¤ Sanoja tulee nyt joka päivä uusia. Pejho oli Liinan eilinen uutuus (perhonen, totta kai).
¤ Tytöt syövät itse kaikenlaiset ruoat, hyvällä halulla yleensä.
¤ Kesän aikana tytöt ovat oppineet leikkimään leluilla. Kaikki lelut käyvät, ja leikki on temmannut heidät aivan uudenlaiseen olemiseen: äitiä ei tarvitakaan enää joka hetki.
¤ Iltasatu on tytöille jokailtainen ihanuus. Se on hellyttävää, millä innolla he paneutuvat kuuntelemaan ja keskustelemaan. Erityisesti eläimiä käsittelevä kirjallisuus kiinnostaa. Myös Tomppa-kirjat ovat kovassa huudossa (välillä kirjaimellisesti).
¤ Joka päivä tytöt ottavat parin tunnin päiväunet ulkona vaunuissa, ja nukkuvat yönsä yleensä ilman heräämisiä.

Totta tosiaan, tytöt ovat aika ihanassa vaiheessa juuri nyt!

Ps. Ainolla on vihreä paita, Liinalla valkoinen. Ainon toinen silmä on tulehtunut, tarkkanäköinen saattaa kuvasta huomatakin. Tyttöjen sairaalakuvaa olen todella alkeellisesti muokkaillut, värejä lähinnä.

Lapseni nukkuu, hiljaista on.

Tasainen tuhina makuuhuoneesta säestää päivän rauhallisimpia hetkiä. Viisi pientä suloista nukkuu, ja vanhemmilla on aikaa ajatella ja tehdä omiaan. Tänään maalasin värejä paperille, kuuntelin radiosta runoiltaa, lauleskelin, soitin pianoa.

Pst. Meillä sairastetaan. Olli on kuumeessa, Toivolla silmätulehdus. He ovat urheita, mutta sairaita.

Mennään kaikua katsomaan!

Käyn metsässä usein, muutaman kerran viikossa. Lenkkeilemässä, katselemassa, hengittämässä ja kuuntelemassa hiljaisia ääniä. Erityisesti kuuntelemassa hiljaisia ääniä (haluaisin hiljaisemman takin, takin kahinakin on väärä ääni, liikaa).

Tänään metsälenkkini jälkeen innostuttiin kaikki lähtemään sinne vihreään luolaan, sienet kai houkuttelivat. Pojat juoksivat kuin metsäkauriit, tanner tömisi ja huudot raikuivat. Tällä kertaa metsä ei ollutkaan kovin hiljainen! Nauttivat ihanat. Oli ilo katsoa! Ehkä vien lapsiani aikaisempaa useammin metsään. Toivottavasti.

Kamerasta mokomasta loppui akku ihan kesken kaiken. Mutta saatte muutaman räpsyn nähdä. Olisin halunnut kuvata enemmän.

Näin syksyllä haluaisin tehdä kaikkea. Enemmän! Haluaisin viedä lapsiani useammin metsään, haluaisin kuvata enemmän, haluaisin perustaa lukupiiriin, haluaisin maalata vaikka vain väriläiskiä paperille, haluaisin kirjoittaakin. Ainoa, mitä olen ajatellut vähentää, on lukeminen. Nyt olisi ilo tehdä itse kaikkea, ei niin paljon lukea muiden tekemisiä ja ajatuksia. Haluaisin kyläillä enemmän, haluaisin ehkä aloittaa uuden liikuntaharrastuksen, voisin taas neuloa ja ommella, haluaisin muuttaa Helsingin keskustaan, haluan asua vielä Iittalassa.

Mitä sinä haluaisit syksyllä?

Itkeä vai nauraa?

Lapset olivat toteuttaneet itseään makuuhuoneen tapetille.

Virtaa

Kesällä oli niin paljon kaikkea.
Oli.
Tuntuu, että se meni jo, vaikka elokuu onkin vielä kesäkuukausi. Mutta kun on eskari, kerhot, pitkät housut ja mies toimistossa, niin ei aivan kesä enää kai ole.
En ehtinyt näitä blogipostikorttejakaan lähettelemään, kun koko ajan oli päässä joku seuraava tekeminen tai meneminen tai vaikka oleminen, mutta aina oli seuraava. Semmosena tätä ajattelen, että nämä on niin kuin postikortteja, joita lähettelen teille läheisille. Kätevästi tulee vaan kaikille samalla. Eikä tarvi postilaatikolle lähteä. Riittää kun istuu hetkeksi alas, ja laskee sormet näppäimistölle. Nyt siihen on taas aikaa, kun on lukujärjestys, ja rytmi.

Me oltiin paljon kotona kesällä, niin kuin ollaan syksylläkin ja aina. Sitten me käytiin reissussa Aapon kanssa kaksin ja koko perheellä sukulaisissa pohjoisessa ja etelässä. Joitakin ystäviä ja sukulaisia odotamme vielä tänä kesänä meille tulevaksi, mutta omia kesäreissuja ei oo enää suunnitelmissa. Mukavaa, kun saadaan teitä monia odottaa meille!

Remonttiakin on tehty, vähän, harrastuksena. Sorkkarauta, kipsitasoite, muovimaton liima ja lautalattia. Hikoilla, huhkia, avata ikkuna, ajatella, että joskus tämä huone on valmis, itse tehty, oma, omannäköinen. Ilo! Ja rakko kämmenessä, myönnän.

Lasten kanssa oli hyvä välillä lähteä pois kotoa. Näkee lapset ja kaiken paremmin, kun ei ole tiskitremontitpyykitsanomalehdet ja kaikki muu sälä meidän ihmisten välillä. Rakastan katsoa vettä, aurinkoa ja pulikoivia lapsiani. Onneksi senkin teimme muutaman kerran tänä kesänä. Olisi voinut useamminkin.

Tämä teksti ja nämä kuvat ovat kuin tämä kesä. Ei missään järjestyksessä. Paljon! Ei niin tyylikästä, mutta monesti mukavaa. Ontuvaakin.

Hyvää kesän jatkoa teille, jotka vielä jatkatte kesäänne!
Kyllä kai tämä loppukesää kuitenkin vielä on.

Liina

Liina tykkää ihmisistä.
"Moiii!" Liina huikkaa tuon tuostakin: kun äiti on ollut viisi minuuttia jossakin muualla, naapurin miehelle avonaisesta ikkunasta parin minuutin välein ja rattaillessa kutakuinkin jokaiselle vastaantulijalle. Asiaankuuluvasti Liina osaa myöskin vierastaa vieraita, mutta sitä ei kestää kauaa -pian hän jo kipuaa vierailijoiden syliin.

Liinassa on vauhtia, aivan kuten siskossaankin. Alkukesästä näytti, että Liina on vähän rauhallisempi kuin siskonsa, mutta tässä vaiheessa kesää tuntuu, että osat ovat vaihtuneet. Liinankin tahti on nykyisellään niin kova. Paljon mihinkään hän ei malta mennä kävellen, aina pitää juosta. Sillä tavalla Liina on rauhallisempi, että hän välillä tykkää pysähtyä: kirjaa lukemaan tai vaikkapa kuivia lehtiä rapistelemaan puuliiterin nurkkaan. Sitten kun vanhemmat ovat hikipäässä ja mieli huolta täynnä säntäilleet pitkin pihaa, huomataan, että siellähän se neiti istuu, puuliiterin pimeimmässä nurkassa.

Liina pitää puolensa tehokkaasti. Hän on keksinyt aseen, joka tehoaa aina: hampaat. Ne hän puraisee niihin, jotka uhkaavat hänen reviiriään tahi oloaan. Äiti ja isä ovat perheenjäsenistä ainoat, joilla ei ole Liinan hampaanjälkiä ihossaan. Äitiäkin Liina puree, mutta sillä tavalla nätisti näykäten, että se on kuin hyväily. Ja virnistää päälle. (Olen kyllä huolissani tästä puremisasiasta, ja yritän vaivihkaa kitkeä sitä pois. Mutta kun se ei ole niin helppoa.)

Liina puhuu jo niitä näitä (Kissa! Äiti! Isii! Anna! Meua jne.), ja liikkuu uskomattoman ketterästi. Tyttöni pelkää öistä ukkosta aivan älyttömästi. Se nähtiin viime yönä.

Kulinaristeja

Vihreässä talossa asuu minun, ikuisen herkuttelijan, lisäksi muitankin herkkusuita. Poikien yksi tavallinen puheen- ja haaveilunaihe on synttärikakut: Minkälaisen haluais? Mikä aihe? Mikä koristus?

Viikkorahalla (1e/poika) on tähän asti ostettu syötävistä karkkia, suklaata, jäätelöä ja yksi vanukas, mutta suunnitelmissa on välillä muutakin. Tänään Olli suunnitteli ostavansa kermaa tai juustoa! Kerman makuun pojat ovat päässeet mm. puolukkapuuron kylkiäisenä. Siihen on kyllä sekoitettu aina kevytmaitoa kermaa enemmän, mutta kyllä sen kerman sieltä minäkin tyytyväisenä maistan.

Leipä tekee kauppansa aina paremmin, jos sille saa margariinin tilalta laittaa "oikeaa voita".

Synttärikakkujen suunnittelun ohella synttärilahjatoiveet ovat yleinen puheenaihe. Usein toiveet ovat leluja tai nikkarointivälineitä, mutta välillä myös herkkuja. Toivo haaveili vastikään keksipaketista synttärilahjana ("Se olis paketoitu niin kuin kirja, että se näyttäis aivan kirjalta, mutta sitte se oiski keksipaketti! Kihhihhii...) Olli taas maiskutteli kertoessaan, että haluaisi lahjaksi kakun, minkä vain kakun ("Kato ku lahja on lahja, sitä vaan saa jotain"), mutta kuitenkin mieluiten suklaakakun.

Ollilla erityisesti on söpö tapa pyytää tiettyjä ruokalajeja. Kun pieni pellavapäinen poika illalla sängystä huutaa äitiä käymään, ja sitten pyytää, että seuraavana päivänä olisi aamiaiseksi pannukakkua, ei äiti oikein muuta voi, kun alkaa rikkoa munia, etsiä vehnäjauhopussia jne. Ollin toivomuksesta meillä on syöty myös mannapuuroa, maksalaatikkoa, makaronilaatikkoa ja kuskuslohisalaattia.

Huomenna lapsilla on taas juhlapäivä, lauantai. Silloin saa kato karkkia! (Äiti ja isi taisivat jo syödä omat karkkinsa näin perjantai-iltana, heti lasten nukahdettua...)

ps. Kuvassa Toivo valmistelee 3-vuotiskakkuaan viime maaliskuussa.

Toivo

Toivo on sanaseppo. Hän sieppailee sanoja ja sanontoja ilmasta, saduista ja lauluista, ja käyttelee niitä sujuvasti arjessa. Eräänä kevätaamuna laitoin Toivoa autossa turvavyöhön, kun hän totesi, että "Laita köysi vyötäisilleni, niin lähden!" (Grimmin satu Tulukset). Tämäkin sutkaus tulla livahti suusta ihan huomaamattomasti, onneksi korvani olivat auki.

Toivo leikkii isompien leikeissä jo aivan täysivaltaisena jäsenenä. Häntä ei pompotella turhaan. Naapurin koululaistyttökin saattaa leikkiä tyytyväisenä Toivon kanssa ihan kaksin. No joo, välillä leikeissä Toivo saa koiran tai vauvan roolin ihan annettuna, ja usein niihin suostuukin. Mutta ei aina.

Toivolla on usein kengät väärissä jaloissa tai nuttu nurin. Hassulta näyttivät myös viistaskufarkut väärinpäin päälle puettuna: takataskut edessä ja vetoketju takana. Kun Toivolle huomauttaa näistä erheistä, saa aina saman vastauksen "Ei se haittaa!" Ja Toivoa se ei kyllä haittaakaan.

Toivon menemisen tahti ja tatsi on hidas, mutta ei kankea. Hänessä on jotankin niilopielismäisen irtonaista. Rentoa. Lunkia. Joinakin päivinä tuntuu että Toivo on suorastaan laiska. Toistuvat ovat ne hetket, kun jonnekin pitäisi lähteä, ja Toivoa odotetaan.

Toivo on aivan myönteinen! Melkein aina tällä pojalla on hymy silmissä, ja helposti hymy valtaa kokonaan pienet kasvot. Ja siihen Toivo tuntuu luottavan, että kaikki sujuu, elämä kantaa. Ja jos ei aina ihan sujukaan, niin "Ei se haittaa!"

Kesä, Loma

Enää ei ole epäilystäkään. Nyt se on täällä!

Paljaat varpaat
Kevyet vaatteet
Vapaapäivät
Energia
Lomastressi
Tuhat tekemistä
Raparperi
Pihakokkaus
Hiekkalaatikko
Vesipyssyt
Omenan kukat
Syreenin kukat
Kukat!
Hameetshortsit
Tuulen suhina puissa
Lapset iltaisin likaisina kuin kaivosmiehet.

Kesä!

Kevät vai kesä?

"Äitiii! Onko nyt kevät vai kesä?"
"Ööööjootota. Nyt on kevät, mutta kesäkeli. Tai sitteki kesä, mutta virallinen kevätkuukausi. Tai emmäätiiä." Mutta lämmin on ollu!

Viikonloppuna vihreys humahti koko maisemaan. Eilen maanantai-iltana ajattelin, että en viiti kyllä enää kertaakaan sanoa Aapolle että "onpa vihreää!" Muuten vois vaikka luulla, että mää toistelen koko ajan samaa.

Nyt en jaksa etsiä vastauksia kirjoista. Onko teillä kokemusperäistä tietoa seuraavissa asioissa?
1. Pitääkö viinimarjapensaiden juuressa rehottavien rikkaruohojen kasvua hillitä? Jos kyllä, niin miten?
2. Kannattaako rikkaruohoja ylipäänsä nyppiä? (Toisaaltahan ne tuo kivaa rehevyyttä...)
3. Pitääkö kukat kastella joka ikinen ilta?

Täällä olis muutama kesäkurpitsan taimi vailla kotia. Saapi tulla hakemaan.